Nuoren urheilijan ympärillä on aina joukko aikuisia, jotka antavat paljon. Vanhemmat kuljettavat harjoituksiin, valmentajat suunnittelevat ja kannustavat, ja molemmat elävät mukana niin onnistumisissa kuin pettymyksissä. Tässä keskittyy helposti unohtamaan oman jaksamisen, koska huomio on luonnostaan nuoressa ja hänen kehityksessään. Tutkimukset palautumisesta osoittavat kuitenkin saman asian yhä uudelleen: aikuinen, joka huolehtii omasta hyvinvoinnistaan, jaksaa tukea nuorta paremmin. Tässä artikkelissa katsotaan, miksi oma palautuminen on tärkeää ja miten sille löytää aikaa kiireisenkin arjen keskellä.
Miksi oma palautuminen on tärkeää?
Jatkuva tukeminen kuluttaa, vaikka sen tekisi mielellään. Kun aikuinen on jatkuvasti valmiustilassa toisen tarpeita varten, oma stressijärjestelmä pysyy päällä pitkään. Tämä näkyy väsymyksenä, ärtyisyytenä ja keskittymisen herpaantumisena. Pidemmän päälle se heikentää juuri sitä kykyä, jota nuoren tukeminen vaatii, eli kärsivällisyyttä ja läsnäoloa.
Palautuminen ei ole itsekästä vaan välttämätöntä. Sama periaate, jota valmentaja opettaa nuorelle urheilijalle levon ja harjoittelun tasapainosta, pätee myös aikuiseen. Keho ja mieli tarvitsevat hetkiä, joina ei tarvitse suorittaa mitään. Vasta levänneenä jaksaa olla se rauhallinen ja kannustava aikuinen, jota nuori ympärilleen kaipaa.
Moni aikuinen tunnistaa tämän vasta, kun voimat ovat jo lopussa. Uupumus hiipii hitaasti, eikä sitä aina huomaa ennen kuin pienetkin asiat alkavat tuntua raskailta. Siksi palautumista kannattaa vaalia jo ennen kuin sille on pakottava tarve. Ennakointi on tässä paljon helpompaa kuin jälkikäteen korjaaminen.
Pienet tauot arjessa
Palautuminen ei vaadi suuria järjestelyjä. Usein riittää muutama tietoinen hetki päivässä, jolloin antaa itselleen luvan irrottautua. Lyhyt kävely, kunnon ateria rauhassa tai pieni oma harrastus tekevät enemmän kuin moni uskoo. Tärkeintä on, että hetki on todella omaa aikaa eikä taas yksi suoritus listalla.
Konkreettisia tapoja palautua on monia, ja paras on se, joka tuntuu itsestä luontevalta. Joillekin se on liikunta, toisille käsillä tekeminen ja kolmansille pelkkä hiljaisuus. Yhteistä niille on, että ne irrottavat hetkeksi suorittamisen kierteestä. Säännöllisyys on tässä tärkeämpää kuin kesto. Viisitoista minuuttia joka päivä auttaa enemmän kuin yksi pitkä lepohetki kerran kuukaudessa.
Monelle aikuiselle rentoutuminen löytyy illalla ruudun ääreltä, ja siinä ei ole mitään vikaa, kun pitää sen kohtuullisena. Sarja, kirja tai kevyt peli rauhoittaa mieltä päivän jälkeen. Osa kokeilee myös pientä viihdepelaamista, ja silloin järkevin tapa on pitää panokset pieninä ja budjetti tiukkana. Esimerkiksi 10€ kasinot tarjoavat tähän edullisen vaihtoehdon, jossa ennalta päätetty pieni summa pitää tekemisen kevyenä ajanvietteenä. Olennaista on, että raja on mietitty valmiiksi, aivan kuten missä tahansa muussakin vapaa-ajan vietossa.
Tasapaino siirtyy myös nuorelle
Aikuisen oma esimerkki on voimakas viesti. Kun nuori näkee, että hänen vanhempansa tai valmentajansa osaa myös levätä ja pitää huolta itsestään, hän oppii saman taidon huomaamatta. Tasapaino työn, levon ja vapaa-ajan välillä ei ole jotain, mitä voi vain opettaa sanoin. Se välittyy parhaiten tekojen kautta.
Juuri tästä syystä oma jaksaminen ei ole pois nuorelta vaan päinvastoin lahja hänelle. Levännyt aikuinen jaksaa kuunnella, kannustaa ja olla läsnä. Väsynyt aikuinen taas reagoi herkemmin, hermostuu nopeammin ja näkee tilanteet kapeammin. Nuori aistii tämän eron tarkasti, vaikkei sitä ääneen sanoisi. Samat periaatteet, joita sovelletaan nuoren urheilijan stressinhallintaan, toimivat siis myös aikuisella. Hyvinvointi on yhteinen asia, joka heijastuu koko perheeseen ja joukkueeseen. Kun aikuinen voi hyvin, se tuntuu myös niiden arjessa, jotka ovat hänen ympärillään.
Käytännössä tämä tarkoittaa pieniä päätöksiä arjessa. Voi sopia itsensä kanssa, että harjoitusten jälkeen pitää hetken oman tauon ennen seuraavaa askaretta. Voi vuorotella kyyti vuoroja toisen vanhemman kanssa, jotta jokaiselle jää omaa aikaa. Voi myös opetella sanomaan ei silloin, kun kalenteri on jo täynnä. Nämä eivät ole suuria tekoja, mutta yhdessä ne keventävät kuormaa huomattavasti. Pieni rakenne arjessa tekee palautumisesta tavan eikä satunnaista sattumaa.
Oma palautuminen kannattaa siis ottaa vakavasti, ei velvollisuutena vaan osana hyvää arkea. Pienet hetket riittävät, kunhan ne ovat aitoja ja toistuvia. Kun aikuinen huolehtii omasta jaksamisestaan, hän antaa parhaan mahdollisen tuen myös nuorelle urheilijalle. Se on lopulta yksinkertainen mutta usein unohdettu totuus.